20.5.2014

So shabby, so chic

Kävin viikonloppuna osallistumassa Emmon ja Elinan ihanille kursseille mutta onnettoman hitaana tekijänä molempien tuotosten viimeistely jäi kotitöiksi. Emmon Väriterapiaa-kurssin työ hakee vielä vähän muotoaan ja se tullee valmistuttuaan julkaistua kaupan blogin puolella mutta tämä Elinan Shabby Chic -kurssin tuotos sopii paremmin tänne.


Pohjana on Pion Designin ihana nuottipaperi jota vaalennettiin entisestään peppupyyhkeellä levitetyllä gessolla. Sinne tänne on luotu tekstuuria liukuesteverkon läpi levitetyllä kohopastalla

Alunperin kävin stanssattujen kuvioiden ja pohjapaperin reunat läpi Victorian Velvet -Distress Inkillä ja leimailin samalla musteella sinne tänne Dina Wakleyn tekstuurisetin tekstileimasimella mutta totesin sen olevan turhan voimakas ja päädyin levittämään reunoihin lisäksi hempeämpää vaaleanpunaista CHOXin Petalsilla ja pehmentämään väriä kerroksella gessoa. Myös Priman valmiit kukat saivat gessokerroksen niskaansa ennen kiinnittämistä. Kerrostin sekaisin valmiita kukkia ja burlappaperista käsinleikeltyjä kerroksia.

Käyttämäni stanssit olivat Sizzixin lukuunottamatta kotona lisäämiäni sulkia. Ne on leikattu Spellbindersin Feathers-setin stansseilla.

Tekstit on kirjoiteltu vaaleanpunaisella helmiäismusteella.

2.4.2014

Kynä kauniissa kädessä

Sain pitkästä aikaa piirrettyä jotakin. Korttiin väritin kuvan Koh-I-Noorin Polycoloreilla Bristol Boardille, levitin tärpätillä ja lisäsin lähinnä kukkiin helmiäishohtoa akryylimusteilla. Käytin akryylimustetta myös taustaraitaan johon kirjoitin aakkosia, leimailin erilaisilla korkeilla ja roiskin pisaroita siveltimestä. Värilliset paperit ovat lämminsävyisestä Murano-lehtiöstä jotka sattuivat sopimaan kuvaan valitsemiini väreihin.  Vinkkinä sanottakoon, että kun Bristolille tulostaa mustesuihkutulostimella minun täytyy ainakin fiksata väri kuumailmapuhaltimella ennen värittämistä. Muuten tuntuu, ettei kuva kuivu ollenkaan.


Tämän ja toisenkin raapustelemani leidin saa napata mukaansa alta ken tahtoo.





2.3.2014

Teit sitten tuollaisen säläräjähdyksen

Niin, eihän se pyykkipoikakaan tyrehdyttänyt pitsitulvaa vaan aloitin vielä perään Riihimäen tapaamisessa väsäämään nappirasiaa teippirullan hylsystä. Se jäi aika pahasti kesken ja inspiraatio oli loppua kesken joten sain sen lopulta valmiiksi vasta muutama päivä sitten. Mies totesi nähtyään kannen melkein valmiina: "Teit sitten tuollaisen säläräjähdyksen.". Kertonee kaiken.


Rakastan tuota Beautiful -nauhaa josta käytin viimeiset pätkät tähän projektiin. Eräs skräppääjä lähetti sitä minulle rullallisen Amerikasta kun aloittelin askartelua ja olen säästänyt viimeisiä rippeitä vähän turhankin pitkään.
 




1.3.2014

Sormenpäät pursuavat vaaleanpunaista

Tuli se aika, että on tullut tehtyä jotakin missä ei oikein ole tarpeeksi aineksia kaupan blogiin. Niinpä herätän tämänkin henkiin.

Vuodenvaihteen jälkeen sormistani on jotenkin tursunut ulos vaaleanpunaista ja pitsiä. Ensin se purskahti Millan ystävänpäivälahjaan. Se ei riittänyt, joten seuraavaksi koristelin Päpsylle ison puisen pyykkipojan.


Kiinnitin pohjalle ensin kuviopaperia multi-mediumilla ja sen päälle puuvillapitsiä samalla mömmöllä. Helpot spiraaliruusut on pyöritetty parista erisävyisestä vaaleanpunaisesta kartongista ja niiden päälle on suihkaistu hieman vaaleanpunaista helmiäistä. Kiinnitin höyhenet, helminauhan ja kukat ironisesti vaaleanpunaisella kuumaliimapistoolilla joka on ansainnut lisänimen "Baby Bornin ensimmäinen kuumaliimapyssy".



Embossasin takapuolen kuviopaperiin pitsiä. Tämänkin puolen olisi kai voinut peittää hörsöllä mutta ajattelin, että jos pyykkipoikaa aikoo käyttää esimerkiksi muistilappu/postikorttitelineenä niin sitä on helpompi käsitellä jos ihan joka pinta ei pursua.

30.12.2012

Paperilohikäärmeen avajaiset

Tein yöllä päätöksen jota olen joutunut miettimään jo pari päivää. Lykkäsin avajaisia muutaman päivän eteenpäin. Maksupäätehärdelli sai päätöksen niin myöhään, etten mitenkään saa laitetta liikkeeseen keskiviikoksi. Lisäksi tulin vielä itse kipeäksi joten tämä taitaa olla kaikkien kannalta parempi vaihtoehto. Voin jopa ehtiä askartelemaan liikkeeseen näytille jotakin, niin ainakin pienessä mielessäni haaveilen.

Liike avataan siis 7.1.2012 kello 11:00. Verkkokauppa aukeaa samaan aikaan osoitteessa http://paperilohikaarme.fi

Ainakin aluksi aukioloajat ovat ma-ke, pe 11-18, to 11-20 ja la 11-16. Suosittelen kuitenkin alkuvaiheessa tarkistamaan tiedon nettisivuilta ennen lähtöä, nämä voivat asiakaspalautteesta riippuen vielä hieman elää. 




11.12.2012

Pienille pojille

Lähipäivät on tullut vietettyä lähinnä seinämaalissa mutta kun tarve tuli parille poikien joulukortille, piti ottaa välissä aikaa ja tehdä ne. Emmi piirsi sopivasti promodigin joka sopi tarkoitukseen kuin nenä päähän joten toinen kortti syntyi sen ympärille. Koska Paperilohikäärmeen blogia ei valitettavasti sittenkään päästä julkaisemaan ennen verkkokaupan aukeamista ja Liisalla oli ihan validi pointti edellisen postauksen kommentissaan, laitan freebien jakoon nyt Facebookin lisäksi täälläkin.

Oikeudet ovat samat kuin aiemmissa omissa kuvissanikin eli saat käyttää myytävissäkin askarteluissa kunhan se on käsin väritetty. Emme toki vastusta jos mainitset tekijäksi Emmi Eräviidan ja hankintapaikaksi Paperilohikäärmeen jos jaat työsi esimerkiksi blogissasi.





Pienemmän pojan kortissa on vähän vähemmän perinteisiä tonttuja Emerald Fairiesin diginä.


3.12.2012

Sormijumppaa

Muutaman tunnin päästä olisi tarkoitus mennä Karnaluksiin hipeltelemään kaikenmaailman ihanuuksia. Sormet syyhyävät niin, että niitä on pitänyt jumpata koko aamun ettei sitten vain tule sadannen pitsin kohdalla kramppeja.

Hotellin ikkunan läpi kaikui syystä tai toisesta viereisestä hotellista Maamme-laulu josta tuli mieleen, etten ole täällä muistanut mainita Paperilohikäärmeen ensimmäisestä arvonnasta! Facebook-sivulla voi torstaihin asti käydä kommentoimassa viestiketjua leimasinaiheista. Ennen linnan juhlien lähetyksen alkua kommentoineiden tykkääjien kesken arvotaan Paperilohikäärmeen ensimmäinen A4-kokoinen leimasinarkki joka lähetetään voittajalle heti tuoreeltaan kun saamme ne valmistajalta alkuvuodesta.