30.9.2011

Sketch Saturday #174

Selvästi askarteluapatia alkaa väistyä (koputetaan varmuuden vuoksi puuta, päätä ja kaikkea nyrkin alle osuvaa). Selailin aamulla haasteblogeja ja päässä alkoi pyöriä kuvat, paperit ja värit. Pitkän aikaa haasteen näkeminen ei ole aiheuttanut minkäännäköistä pyörimistä.

Sketch Saturdayn tämänviikkoinen luonnos näytti mukavalta ja siitä syntyi vuoden ensimmäinen joulukortti.


Sinisiin osiin on embossattu Inkadinkadon lumihiutaleita Rangerin valkoisella kimaltelevalla Embossing Tinselillä. Päälle on levitetty Weathered Wood Distress Inkiä ja reunoille vähän mustaa. 

Isoon lumihiutaleeseen ja tekstin alla olevaan aksenttiin käytetyt stanssit tulivat eilen postissa, ne ovat Spellbindersin Ironwork Motifs -setistä. Lumihiutaleen kärkiin on levitetty myös vähän Weathered Woodia ja lopuksi vähän kaikkiin reunoihin on töpötelty helmiäisvalkoista akryylimaalia.

29.9.2011

Pikainen säilytysvinkki

Ajattelin vain vinkata, että näitä teräksisiä muistitauluja saa taas Lidlistä.

P*skarteluhaaste #110

P*skiksen tämänkertaisena haasteena oli väribingo. Ruudukossa oli tarjolla melkoisen herkullisia yhdistelmiä joita täytyy kokeilla myöhemmin. Tällä kertaa päädyin kuitenkin simppeliin valkoinen-musta-violetti -riviin sillä sen värinen kuva sattui olemaan nenän edessä valmiiksi väritettynä.

 
Voisin vaikka vannoa, ettei kuviopaperi ollut yön pimeinä tunteina noin sininen mutta värinvaihtotontun syyttäminen tuntuu ikkipikkiriikkisen naurettavalta. Se sai yhtäkaikki lisäkuviointia Heidi Swappin minimaskin ja Black Soot Distress Inkin avustuksella. Musta kuviopaperi on DCVW:n Blackcurrant -lehtiöstä.

Mielettömän ihana digi on väritetty Neopikoilla ja ystäväni Emmin piirtämä. Sen kaverina kehyksen sisällä on PaperArtsyn leimoja ja korttipohjassa epämääräisiä kiekuroita joita päädyin piirtelemään kun kortti tuntui vähän tyhjältä.

Ilmatteeks #9

Koukussa Kortteihin Ilmatteeks -haaste oli tällä kertaa tarkasti rajattu. Korttiin sai käyttää mustaa ja yhtä vapaavalintaista paperia ja mustaa mustetta. Lisäksi korttipohja sai olla minkävärinen tahansa. Vähän aikaa pähkittyäni päädyin klassiseen mustavalkoiseen väriyhdistelmään. Se oli helppo ja turvallinen valinta.


Leikkasin pohjan kokoisesta helmiäispaperiarkista kahdesti eri kokoisilla Go Kreate -stansseilla. Kohotin molemmat kappaleet 3D-tarroilla mustan paperin päälle. Tätä on tullut harrastettua lähiaikoina enemmänkin, pidän tuosta kehysefektistä. Leimasin Nea-Idean hääparin ja Fiskarsin kulmat Archival Inkillä joka on omiaan kiiltävälle pinnalle leimaamiseen. Kukat on kasattu Sizzixin Tattered Floral- ja Frame & Sculpted Flower -stansseilla ja pienillä kukkaleikkureilla leikatuista aihioista. Lehdet on leikattu Crealies-stanssilla ja sormukset Sizzixin Bang!Zoom! -aakkossetin O-kirjaimella. Onnea -teksti on You Do!:n.

Koukuussa kortteihin -haaste #40

Koukussa Kortteihin -haasteen ohje tällä kertaa oli käyttää vähintään kolmea leimasinta. Innostuin pitkästä, pitkästä aikaa osallistumaan ja touhutessani mietin pääni puhki, että miksi inspiraatio on ollut täysin kateissa viime aikoina. Oli mielettömän kivaa leikkiä musteilla.

Tein ensin rosetin kauan himoitsemallani Timpan rosettistanssilla. Lopputulos oli yllätyksekseni pienempi kuin olin kuvitellut. Väsäilin rosetin koristeeksi pikkuruusuja My Minds Eyen nuottipaperista ja stanssasin Fanciful Flight -siivet huurrevalkoisesta kutistemuovista. Koko koriste sai reunakäsittelyn Vintage Photo Distressillä. Vaikka rosetissa näyttää lukevan cake flight joka olisi toki mielenkiintoinen konsepti siinä oikeasti lukee take flight.

Embossasin perhosobservatorion Versamarkilla ja kirkkaalla kohojauheella. Leiman päälle levitin musteenlevittimellä Rusty Hinge ja Crushed Olive Distressejä. Jälki oli mieleeni vähän turhan siloinen joten pyyhkäisin ensin siveltimellä musteen päälle Kiwi Perfect Pearlsiä ja roiskin sormilla vettä perään. Tagin kuivuttua kävin reunat läpi Vintage Photolla.

Lopulta maskasin embossatun kuvan ja leimasin Vintage Sepia VersaFinellä viivataustan ja perhosia sinne tänne. Viivataustaa lukuunottamatta kaikki käytetyt leimat ovat PaperArtsyn.

27.9.2011

Erilaisia harjoituksia

Tuli askartelujuttujen lomassa juteltua Zirkonellan kanssa kynsistä tässä päivänä eräänä ja päädyin ostamaan häneltä muutaman kynsienleimailulevyn. Ne kolahtivat postiluukusta tänään ja pakkohan niitä oli päästä heti kokeilemaan.

Olen kynsieni kanssa aivan toivoton. Ne ovat luonnostaan lohkeilevat ja liuskoittuvat. Askartelijana sitä tuppaa olemaan jatkuvasti kynsinensä törkkimässä, rapsuttamassa tai nyppimässä jotakin joka ei yhtään helpota tilannetta. Samasta syystä yksikään lakka ei pysy hyvänä kahta päivää kauempaa, oli se kuinka laadukas ja kehuttu tahansa.Vaikka minulla ei ole kauniita, pitkiä  ja hyvinhoidettuja kynsiä tykkään silti aika-ajoin laittaa niitä ja kuvitella hetken olevani nainen. Harjoitusta se tosin vaatii, sotken aina puoli sormea touhutessani.

Kokeiluun pääsi tällä kertaa kolme eri levyä, BM20, BM-218 ja BM-225.  Lakkasin pohjan Dependin hopeisella lakalla (223) ja leimasin päälle Snowchrystalin tummanvioletilla (445).



Kiinnittelin strassit ensimmäistä kertaa pinsettien sijaan Maijun opeilla ja se oli juuri niin näppärää kuin luvattiinkin.

25.9.2011

Unilintu vaan pysyy piilossaan

Tiimarissa oli alen loppualen alealekori, josta kurkisti pieni nappisilmäinen lintu. Se kurlutti ensin varovaisesti ja päätyi lopulta huutamaan niin kovaa, että minun oli pakkoa tuoda se kassan kautta kotiin. Kotona sitten mietin mitä ihmettä sillä tekisin.

Joskus aiemmin samalla lailla mukaani päätyi pari hyvin rumaa taulua. Säkkikankaiselle taulupohjalle oli liimattu epämääräisesti jokin eläinprintti jonka revin samantien pois. Pohjat jäivät kaapin perälle odottamaan jotakin käyttöä.

Näistä kahdesta jämäostoksesta syntyi alunperin jouluiseksi tarkoitettu ovikoriste. Parin kulkusen lisäksi siitä tuli niin vähän jouluinen, että uskalsin laittaa sen oveen jo nyt. Olen tosin hieman epäileväinen pysyykö se ovessa jouluun saakka vai käykö joku tihulainen eliminoimassa sen aiemmin.


Linnulla oli selässä ripustuslenkki. Katkaisin sen pois ja lisäsin reiän peitoksi rivin turkooseja paljetteja. Suihkutin linnun helmenvalkealla Glimmer Mistillä ja kävin valittuja kohtia pienen siveltimen kanssa läpi sen ja Broken China Distress Inkin seoksella. Iso paperiruusu on suihkutettu samalla seoksella.

Pohjan kävin ensin puolihuolimattomasti gessolla läpi ja lisäilin vähän kimalteista Deko-Snowta. Ison ruusun terälehdet saivat saman käsittelyn ja osuipa lumiainetta vähän kierreruusujen päällekin. Tuputin yläreunan alunperin valkoisen pitsikaistaleen paikoilleen helmiäisakryylimaalin ja lumipastan avulla.

Satiinipaperista stanssattujen kirjaimien päällä on vähän Crackle Accentia. Avain on stanssattu puupahvista Tim Holtz Alteration Hardware Findings -stansilla ja maalattu sitten tuputtelemalla Game Colorsin Brassy Brass- ja Tinny Tin -akryylimaaleilla. Päällä on kerros Glossyä.


Tässä näkyy enemmän kaikki mahdollinen kimallus. Rappukäytävämme on sen verran pimeä, että kuva paikallaan olevasta taulusta oli pakkokin ottaa salamalla.

On muuten siitä poikkeukselliset kukkaset, että niihin ei ole käytetty tällä kertaa mitään stansseja. Kierreruusut ja lollipopit syntyvät helposti vapaalla kädellä leikkaamalla mutta myös iso ruusu on tehty käsin, tosin mallin avulla,  leikatuista terälehdistä. Löysin mummulasta Paul Jacksonin kirjan Tehdään paperiveistoksia ja kokeilin sen ohjetta. Kukasta tuli hurjan iso ja joutui odottamaan monta kuukautta sopivaa käyttötarkoitusta.

23.9.2011

Omnomnom

Ystäväni täytti 32 vuotta ja järjesti bileet aika lyhyellä varoitusajalla. Kuten olen aiemminkin valittanut, miehille on aivan mahdotonta keksiä lahjoja ja vilkaisu rahapussiin asetti vielä omat haasteensa. Hetken kaivelu internetin ihmemaassa ja toinen hetki lankapusseissa johti pieneen virkattuun Pinky-pehmoon. 


Käytin Ms Premise-Conclusionin ohjetta sen verran soveltaen, että lisäsin silmät neulahuovuttamalla virkkaamisen sijaan. Lanka oli joku muinainen Novitan puuvilla-viskoosisekoite jonka vyöte on kadonnut vuosien saatossa. Käytin 2,5 mm koukkua.


Taittelin rasian pohjan mustasta kartongista ja vähän matalamman kannen DCWV:n kuviopaperista. Kävin sivut läpi mustalla Distress Inkillä ja lisäsin Pacmanille pisteitä syötäväksi Sakuran valkoisella Shouffle -kynällä. Nimensä mukaisesti kynän jälki kohoaa hieman paperin pinnasta kuivuttuaan. Pidän efektistä ja Gelly Rollia hieman peittävämmästä jäljestä ja olen aivan koukussa kynään. Ainoa huono puoli on, että muste aluksi kirkasta joten sen näkeminen kirjoittaessa on joillakin papereilla vähän hankalaa.


Rusettiin kiinnitetty Pacman -kännykoru ja pienet haamut on leikattu mustasta kutistemuovista ja väritetty puuväreillä. En ajatellut aivan loppuun saakka yhdistelmää ja päädyin lopulta lakkaamaan väritetyt puolet.

Kirjaimet on stanssattu Tim Holtz Alteration Vintage Market Decorative Strip -stanssilla ja kiinnitetty 3D-tarrapaloilla.

15.9.2011

Haikaran tekosia

Tuntuu, että vauvoja on putkahdellut maailmaan tavallista tiheämmin, ainakin siihen tahtiin vauvakortteja kysellään. Minulla on edelleen vähän huonosti tarpeita näihin. Osittain siksi, että rehellisesti monet vauvaleimat ovat auttamattoman rumia tai kliseisiä tai muten vain tylsiä tai niin ainakin tunnun itselleni selittävän. Ehkä se on osittain vauvakuumeelle antautumiselta puolustautumista?


Simppeli tekstikortti on kerrostettu tarrapaloilla. Olen pariinkin otteeseen nauranut kun on ollut tarve kohottaa jotain tällaista isompaa kuviota ja minulla on vain pikkiriikkisiä tarratyynyjä joita saa laittaa parikymmentä tuollaiseen ympyrään. Pitäisi joku kerta muistaa ostaa isompia.



Ostin Mo Manningin ihanan kastepoikadigin näitä kortteja varten. Ylemmässä on taustalla DCWV:n paperi ja alemmassa Tiimarin kuultopaperi. You Do oli juuri sopivasti julkaissut edullisen vauva-aiheisen tekstileimasetin joka osui käteeni Papruksessa. Saatavissa on myös hääaiheinen setti ja lisääkin on kuulemma luvassa myöhemmin. Vauvasetissä ainakin oli kivasti yhdisteltäviä leimoja joten odotan ihan positiivisella mielellä tulevia.


Vähän erilaisessa vauvakortissa on taustalla My Mind's Eyen Lost & Found -kokoelman paperit. Kukista pitää mainita sen verran, että löysin stanssin jonka kukkanen täydentää loistavasti ikisuosikkiani Tattered Florals -stanssia nimittäin Sizzix Originals Frame & Sculpted Flower


Mo Manningin Baby Fairy Flora on ollut ostoslistalla jo pitkään. Neopikojeni beige lopahti juuri ennen tämän värittämistä ja aloitin siirtymän Copicceihin hankkimalla sen tilalle muutaman copicin ihonvärisävyn. Nyt pitää vielä opetella katsomaan niitä tai keksiä eri sävyjä. Nyt ostamillani tulee paljon pinkimpi iho kuin mitä olen Neopikoilla tottunut värittämään.

Uteliaisuuttani kyselisin mitä värejä te muut käytätte ihon värittämiseen? Saa vastata toki muistakin väreistä kuin Copiceista.

6.9.2011

Noppia siellä ja noppia täällä

Viime viikot ovat menneet ommellessa ja noppia poraillessa. Tampereen roolipeli- ja animetapahtuma Tracon järjestettiin viime viikonloppuna ja olimme ystäväni Emmin kanssa taidekujalla myymässä tuotoksiamme. Koska noppakorut ovat yksinkertaisuudessaan tylsää blogattavaa, on blogi jäänyt huomiota vaille.


Ommeltavana oli lähinnä yksi cosplay-asu josta julkaisen kuvan kun sellaisen saan. Sen lisäksi väkersin myyntiin kokeilumielessä muutaman rannekkeen. Näistä tykkäsivät sekä minä että muut joten niitä tullee tehtyä tulevaisuudessakin. Unohdin kuvaamisen autuaasti ja räpsin otoksia juuri ennen Traconin ovien aukeamista naapuripöydällämme. Muutamasta ei valitettavasti saanut mitään selvää.



Ensimmäiseen käytin pitsikauluksia joita pelastin joskus pussillisen mummun varastoista. Ylemmästä kuvasta näkyy kiinnityssysteemi, napit ja nauhoilla kiinnitetyt pienet hiuslenkit. Taisin tehdä kaikki niin, että napit olivat keskenään erilaisia.


Tähän leikkasin häkin Tim Holtz Alterations Movers & shapers mini cage -stanssilla millin vahvuisesta valkoisesta polystyreenistä jonka sitten maalasin hopeisella akryylimaalilla ja mustalla ja halkeilevalla hopeisella kynsilakalla. Lopulta lakkasin häkin suihkutettavalla askartelulakalla ja porasin miniatyyriporalla reikiä helmikoristeita ja kiinnistystä varten.