26.12.2011

Huhheijaa

Joulu oli ja meni. Allekirjoittaneella jäi taas kaikki viime tinkaan enkä lopulta saanut lähetettyä yhtään ainoaa joulukorttia. Lahjojenkin kanssa oli vähän niin ja näin, osa paketeista jäi varsin pikkuruisiksi. Tässä tulee kuitenkin pläjäyksenä ne muutamat joulun alla tehdyt juttuset jotka muistin kuvata ennen paketointia:



Leikkasin heijastimien nahkapohjat Spellbindersin stanssilla. Hiutale on leimattu heijastinkankaalle Papermanian leimasimella mustalla Archival Inkillä.



Perussukat on neulottu petrolinsinisestä seiskaveikasta jonka Novita poisti aivan liia nopeasti värikartasta. Alemmat sukat on neulottu SandnesGarnin Sisusta kärjestä ylöspäin. Varren valepalmikointi on samaa kuin Rinsessa-setissä.



Perhoskorviksissa on hopeiset koukut, Swarovskeja ja lasihelmiä. Alemmassa korusetissä on lisäksi strassirondelleja ja pieniä hopeanvärisiä metallihelmiä vaijerissa.


Levitin kohokuviointikansioon VersaMarkia ja debossasin kartongin Tim Holtzin kansiolla. Kaadoin syvennyksiin Aged Silver -kohokuviointijauhetta ja sulatin. Koholle jääneille alueille levitin suoraan tyynyistä Tumbled Glass ja Milled Lavender Distressejä. Lopuksi levitin koko alueelle kirkasta Crackle Paintia ja lääpin sen pois niin, että enin osa jäi syvennyksiin.

Jos sitä vaikka taas saisi aikaiseksi jotakin kun ei ole joulun "pakkoa" puhisemassa niskassa. Luovaa alkavaa vuotta kaikille!

7.12.2011

Aika kronksuu rattaissa

Tein eilen tagimuotoisen kortin miehelle, jonka lempiväri on violetti ja sain samalla korkattua käyttöön ikuisuuspohdintani eli Timpan kellostanssin. Mietin sen ostamista pitkään ja hartaasti.


Levitin Seedles Preserves distressin Cuttlebugin kohokuviointikansioon. Olisin aivan yhtä hyvin lopulta voinut levittää sen paperille jo etukäteen, sillä valkoiseksi jättämisen sijaan värjäsin kohoavat osat mustiksi Black Soot -tyynyllä.  Taustan kiilteleviin kohtiin on töpötetty vähän kirkasta Crackle Paintia. Hopeanväriset kappaleet on embossattu kauttaaltaan Stampendousin Aged Silver -jauheella.

Hartsitissit

Oli kuulemma vähän koomisen näköistä kun teippasin päivänä eräänä Hallan rintoja maalarinteipillä että sain niistä kaavat. Vielä koomisemman näköistä saattoi olla kun ompelin kieli keskellä suuta tikkauksia pikkiriikkisiin liiveihin ja kiroilin kun kupeista ei meinannut millään tulla symmetriset. Neidin nännit ovat myös sen verran korkealla, että näistä ensimmäisistä tuli turhankin eroottiset. Pitää seuraaviin nostaa vähän yläkappaleen reunaa.



Käytin materiaaleina pikkusiskon mekosta jäänyttä mattapintaista paksuhkoa satiinia ja jotain Eurokankaan palapussissa tullutta läpinäkyvää sisustuskangasta. Tekokuitukankaat olivat siitä mukavia tähän projektiin, että sain minimoitua saumanvarat huolittelemalla kappaleiden reunat sulattamalla.


Tein olkaimien etuosan ohuesta kuminauhasta ja takaosan satiininauhasta. Niiden kiinnitys on takana vähän normaalia keskemmällä koska muuten olkaimet olisivat olleet jatkuvasti olkanivelten välissä.

3.12.2011

Tango Fantasia

Koukussa Kortteihin -sivuston K-18-haasteen tämänkertainen aihe on Tango Fantasia. En muista yhtään mitä minulla oli mielessä kun joskus alkusyksystä listasin itselleni aiheen mutta kun kortin teon aika tuli, halusin leikkiä maskeilla.


Taustalle levittelin ensin Fired Brick ja Seedles Preserves -distressejä ja niiden päälle siveltimellä veden kanssa sinne tänne Plum Perfect Pearlsia. Priman kiekuramaskien reunoilla on Dusty Concordia ja kuvan mukaan leikatun parin ja paperin reunoilla Black Sootia. Bohémiens -teksti on Katzelkraftin setistä.