26.12.2011

Huhheijaa

Joulu oli ja meni. Allekirjoittaneella jäi taas kaikki viime tinkaan enkä lopulta saanut lähetettyä yhtään ainoaa joulukorttia. Lahjojenkin kanssa oli vähän niin ja näin, osa paketeista jäi varsin pikkuruisiksi. Tässä tulee kuitenkin pläjäyksenä ne muutamat joulun alla tehdyt juttuset jotka muistin kuvata ennen paketointia:



Leikkasin heijastimien nahkapohjat Spellbindersin stanssilla. Hiutale on leimattu heijastinkankaalle Papermanian leimasimella mustalla Archival Inkillä.



Perussukat on neulottu petrolinsinisestä seiskaveikasta jonka Novita poisti aivan liia nopeasti värikartasta. Alemmat sukat on neulottu SandnesGarnin Sisusta kärjestä ylöspäin. Varren valepalmikointi on samaa kuin Rinsessa-setissä.



Perhoskorviksissa on hopeiset koukut, Swarovskeja ja lasihelmiä. Alemmassa korusetissä on lisäksi strassirondelleja ja pieniä hopeanvärisiä metallihelmiä vaijerissa.


Levitin kohokuviointikansioon VersaMarkia ja debossasin kartongin Tim Holtzin kansiolla. Kaadoin syvennyksiin Aged Silver -kohokuviointijauhetta ja sulatin. Koholle jääneille alueille levitin suoraan tyynyistä Tumbled Glass ja Milled Lavender Distressejä. Lopuksi levitin koko alueelle kirkasta Crackle Paintia ja lääpin sen pois niin, että enin osa jäi syvennyksiin.

Jos sitä vaikka taas saisi aikaiseksi jotakin kun ei ole joulun "pakkoa" puhisemassa niskassa. Luovaa alkavaa vuotta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Voi että, nuo heijastimet ovat ihan todella upeita! Vau! :D

    Niin ja kiitos, sinulla on ilmeisesti ollut aika paljonkin sormet pelissä tuossa minun mp3-pussukassani. ^_^ Näppärä on.

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo heijastimet! Niitä on varmasti ilo käyttää, tekisi mieli itsellekin. (:
    Perhoskorvikset ovat myös ihanat!
    - Nanti

    VastaaPoista