23.11.2011

Jotain aivan muuta

Ystäväni Emmi on hurahtanut pallonivelnukkeihin (BJD). Nukkeen liittyy varsinkin alkuun paljon kaikenlaista nyhertämistä vartalon varjostamisesta lähtien. Taidan olla neidistä melkein yhtä innoissani kuin Emmi ja päätin tunkea lusikkani soppaan ompelemalla muutamia perustarpeita.


Villakangastakki syntyi hameeni jäännöspalasta. Kuosittelin mallin ihmisen C38 1:4 piirretyn peruskaavan pohjalta koska nuken mitat sattuivat osumaan siihen suhteellisen pienin muutoksin. Muutoksina kavensin ja korotin vyötäröä ja kasvatin hieman rintalaskosta.

Napit ovat vain koristeina, varsinaisena kiinnityksenä toimii samoille kohdille ommellut kirkkaan nepparit. Stanssasin napit kutistemuovista Spellbindersin Ironwork Motifs -setin stanssilla ja leikkasin reiät Crop-a-dilellä ennen kutistamista. Sen pienempi rei-ittäjä tekee juuri sen kokoisen reiän, että siitä menee kivasti vielä neula läpi kutistamisen jälkeen.

Leimasin etuosan koristeeksi kiekuran VersaCraftilla Inkadinkadon leimasimella. Se hukkui vähän villakankaaseen mutta antaa silti kivasti vähän ilmettä.


Ompelin saumat ja tikkaukset pääosin koneella. Hihansuun tikkaukset jouduin tekemään käsin. Muutamana kertaan olisi kyllä kaivannut niin pienempää paininjalkaa kuin pikkuriikkistä silitysrautaakin.


Vuoritin etu- ja takakappaleet. Hihat jätin ilman vuoria. Ne ovat sen verran kapeat, että puettavuus olisi kärsinyt ylimääräisestä kangaskerroksesta. Lisäksi ompelijalla olisi mennyt hermot.


Jotta Halla-kulta ei jäisi auton alle, virkkasin hihaan pienen perhosheijastimen. 1,75mm koukulla. Lisäsin painoksi ja pääksi muutaman kristallihelmen ja kiinnitin heijastimen hihaan Tim Holzin minihakaneulalla.


Tein takin kaveriksi myös pienen nahkalaukun. Kohokuvioin nahanpalat Tim Holtz Alterations Regal Flourishes -taskulla. Jouduin hypistelemään paloja niin paljon ommellessa, että kuviointi katosi lähes kokonaan muualta paitsi läpästä mutta siihen sen lähinnä halusinkin. Ompelin laukun pääosin kasaan koneella. Hihnan liimasin suosiolla. Taivuttelin hihnan päihin koristeeksi pienet D-lenkit joista yhteen laitoin roikkumaan laukkukorun. Lisäksi nypersin vähän ohuemmista nahoista kukkasen jonka liimasin paikoilleen.

4 kommenttia:

  1. Romeo onnistui sitten kuitenkin pääsemään mukaan kuvaan... :P Mutta kyllä Hallan nyt kelpaa.

    VastaaPoista
  2. Mutta kuitenkin vain yhteen kuvaan :P Taisi kamerassa olla kyllä joku toinenkin jossa vilahti katti.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka upea.Oon tälle nukelle kde upeesta takista ja laukusta.kyllä osaat.

    VastaaPoista