21.8.2012

Valkoiselle pohjalle

Kaksi miespuolista kaveria pitivät yhteiset synttärit viikonloppuna. Kortit jäivät vähän viime tippaan joten piti keksiä jotakin simppeliä. Tulostin Paper Makeup Stampsin digit ja värittelin ne copiceilla.


Toisesta kortista tuli vähän tarkoitettua tyttömäisempi. Käytin ensimmäistä kertaa ikinä washi-teippejä. Niitä on pyörinyt muutama rulla laatikossa ja pari viikkoa sitten tilasin lisää Craftican loppuunmyynnistä mutta sain vasta aikaiseksi ottaa ne käyttöön. Ihmiset tuntuvat saavan niillä helposti aikaan nättiä jälkeä mutta täytyy todeta, että kiroilin melkoisesti. Tuntui, että vaikka kuinka yritti olla varovainen alle tai reunaan ilmestyi jotain mustia hötöjä. Tiedänpä nyt myös, että Archival Inkillä ei saa leimattu ainakaan näiden You Do:n teippien päälle. Pitänee kokeilla Stazonia. Tällä kertaa vahvistin leimausjäljen Copicilla.


1 kommentti: