23.4.2011

Samoista materiaaleista 1/4

Sveta on innostunut samoista materiaaleista -ringeistä ja olin luvannut jo edellisen aikaan osallistua heti muuton jälkeen seuraavaan. Svetalta itseltään tuli aivan ihana vaaleanpunainen kuori jonka sisällön unohdin hötäkässä kuvata. Kerrottakoon kuitenkin, että käyttämättä jäi toinen kakkupaperi, yksi kuviopaperi ja pari lehteä.

Jotenkin sitä kuvittelee, ettei tässä harrastuksessa olisi jatkuvalla ylläpidolla ja toistoilla juuri väliä. Sitä tuppaa ajattelemaan, ettei mikään tekniikka ole erityisen vaikea kunhan niiden olemassaolosta tietää. Erään ystäväni sanoin "Hah!". Pienen tauon jälkeen tussit kiukuttelivat, leikkuri leikkasi vinoon, liima turskahteli minne sattuu ja teipin suojapaperit ilkkuivat remontin jäljiltä naurettavan lyhyiksi nyrhityille kynsilleni.

Lopputulos oli kuitenkin kortti. Mo Manningin ihana tyttönen on kohotettu seuraavasta kerroksesta tarrapaloilla ja alla oleva kakkupaperi sai hennon pinkin sävyn Neopikoilla.

Osallistun samalla tällä kortilla Koukussa Kortteihin #27 -haasteeseen jossa tuli käyttää kortissa joko pitsiä tai kakkupaperia.

Muiden rinkiin osallistujien kortteja voit kurkkia Svetan, Minnamannan ja Kirsin blogeista.

2 kommenttia:

  1. Tämä on upea!
    Käytin samaa (tai samantyyppistä) stanssia kuvan ympärillä, mutta ei todellakaan tullut mieleen käyttää siinä nauhaa noin kekseliäästi :)

    VastaaPoista
  2. oi miten ihana. Hauska idea tuo nauhan pujoitus. :)

    VastaaPoista