17.11.2011

Koko maailma liimassa

Messuilla useampikin ihminen kyseli varsinkin vieressä istuneelta Taavalta, että miksei hän käytä liimaa työskennellessään. Erikeeper meillä kyllä oli kun Taika-lehden Anu kiikutti sinne sellaisen ja minä tein kukkasia liimalla.  Liimoilla on toki paikkansa mutta niin kauan kun asioita voi teipata, minä teippaan.

Yönä eräänä kävi sitten niin, että teki mieli tehdä heijastin ja heijastinkangas ja huopa eivät valitettavasti kiinnity teipillä toisiinsa kovinkaan tehokkaasti. Jouduin siis turvautumaan liimaan. Ensimmäinen kokeilu oli kontaktiliima jota muistaakseni olen viimeksi käyttänyt heijastimiin. Seurasi kiroilua ja huutoa ja yltäpäältä liimasotkuiset palat lensivät roskiin. Seuraavaksi kokeilin tekstiililiimaa. Pahimmat sotkut sai putsattua tuoreeltaan märällä topsilla muttei jälki silti ollut järin nättiä. Taistelun jälkeen tämä älypää keksi, että sisemmän kuvion reunaan ja kruunuun sopisi ikkipikkiriikkiset strassit. Vaikka glossynlevitystyökaluna oli nuppineula luiskahtelevat strassit sotkivat silti koko maailman.


Siinä se nyt kuitenkin on, liimasotkuineen päivineen. Leikkasin ensin Tim Holtz Alterations Styled Labels -stanssilla pohjan paksusta huovasta ja päälle osan kuviosta heijastinkankaasta. Saman kuvion miniversio syntyi inan erisävyisestä heijastinnauhasta (ihan vain siksi, että kangas loppui kesken) ja pikkuinen lintu mustasta heijastinkankaasta Mini Bird -stanssilla.

Leimailin isoimman kappaleen päälle kruunuja sun muuta mustalla Archival Inkillä ja lisäsin alareunaan pitsin ennen pienempien kappaleiden kiinnittämistä. Kokeilujen perusteella leimaaminen ei juurikaan vaikuta heijastaviin ominaisuuksiin. 

Vaikka tästä tulikin vähän kökkö nyt tekisi mieli tehdä lisää heijastimia. Minulla on varastossa vähän 5 cm leveää nauhaa, kapeaa nauhaa ja heijastinlankaa mutta sekä harmaa, että musta kangas loppuivat eikä nappikauppa josta aiemmin olen niitä ostanut enää myy niitä. Pitänee katsella jos jostakin verkkokaupasta saisi.

1 kommentti:

  1. Tätä ihailinkin jo teillä aiemmin, mutta on se vaan vieläkin niin upea. Ja oikeasti, kukaan muu kuin sinä ei ikinä huomaa niitä sinun liimatahrojasi. :D

    VastaaPoista