13.11.2011

Vuoden synkin juhla

Demoilin kädentaitomessuilla jouluisia rosettikoristeita ja kahden innokkaan nuoren naisen inspiroimana tein yhden vähän synkemmissä väreissä. Koukussa kortteihin -sivustolla on menossa haaste joka haastaa haastamaan muita. Päivin haaste oli tehdä joulukortti, jossa on irroitettava koriste. Jatkojalostin perjantaina syntynyttä rosettia vähän kotona ja tein kortin sen ympärille.



Tim Holtz Alterations Paper Rosette -stanssilla leikattu aihio on värjätty musteenlevittimellä Seedles Preserves Distress Ink -musteella. Kuusi on leikattu Marianne Designin stanssilla jonka vihdoin vuoden pyörittelyn jälkeen ostin messuilta ja värjätty Black Soot distressillä. Minulla ei ollut siellä mukana  mustaa nauhaa vaan jouduin käyttämään valkoista organzanauhaa. Kotiin päästyäni väritin sen Copicilla mustaksi. Lisäsin samalla tussilla mustaa myös metallisen kulmakoristeen kuvioon. Tekstileimasin on Bellesiltä. Heille oli juuri tullut ihania joulutekstejä.

Kohokuvioin Core'dinationsin violetin kartongin. Sen ja rosetin välillä ei kyllä luonnossa ole aivan noin suurta sävyeroa. Näitä omia tekeleitä valokuvastessa meinaa aina välillä tulla itku. Tuntuu, että varsinkin juuri nyt luonnonvaloa riittää kuvaamiseen ehkä tunnin päivässä. Valon puutteen lisäksi kädet tärisevät ja kaikki taustat tuntuvat huonoilta ja kuva on aina jotenkin vinossa. Joku taitavampi saisi joskus tulla pitämään minulle päivän kurssin korttien kuvaamisesta. Vapaaehtoisia? Auttaisi tosin varmaan jo sekin, että opettelisin käyttämään edes vähän kaapissa pölyyntyvää parempaa kameraa enkä kuvaisi pikkupokkarilla joka sproinksauttelee linssin muoviset suojaosat tätä nykyä irti joka toisella sulkemiskerralla.

2 kommenttia: