7.2.2012

Pitkästä aikaa

Herttileeri kuinka ihminen voikaan olla lukossa. Käsistäni ei ole syntynyt oikein mitään pieneen ikuisuuteen. Nyt kuitenkin oli pakko tehdä Leimailutaivaaseen demokokeilu ja K-18 -haasteeeseen dt-kortti.

Koukussa Kortteihin K-18 -haasteen aiheena on tällä kertaa "Anatomisesti korrekti". Tein sitä varten äärettömän simppelin kortin. Tulostin sydämen jonka muistaakseni olen poiminut mukaani joskus The Graphics Fairyltä ja töpöttelin kuvan reunoille valkoista Distress Stainilla.

Toiseen taustapaperiin leimasin punaisilla ja violeteilla Distresseillä Hero Artsin taustaleimasimella joka tarttui viikonloppuna mukaan Paperinauhan pöydältä. Suihkautin leimasimeen hieman vettä musteiden perään. Toiseen hieroin samoja värejä suoraan tyynystä ja suihkuttelin vähän vettä päälle. Teksti on tehty dymolla kirkkaalle nauhalle joita plopsahti eilen postiluukusta Teippitarhan kuoressa.


Minun oli tarkoitus demoilla Leimailutaivaassa Sizzixin Ink-Its Letterpress -levyjä ja erilaisia kohokuviointikansioiden ja musteiden ristisiitostekniikoita. Osan ajasta pysyin kai ihan aiheessakin mutta välillä tuli kyllä selitettyä kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Tein muutaman todella simppelin kortin malliksi ja tästä tuli ehdoton suosikkini. Alempi paperi on kohokuvioitu double embossing -tekniikalla Timpan kansioilla herran omalle kuviopaperille. Päällimmäiseen leimasin ensin harlekiinikuvion kansioon Mementolla, asetin paperin ja rullasin läpi BigShotista.


4 kommenttia:

  1. Ihanat kortit. Tuo Timppa kortti oli livenä tosi mahtava:)

    VastaaPoista
  2. Ihastuin myös tuohon Timpan korttiin. Kiitos linkistä pitää ehdottomasti kokeilla tuota tekniikkaa :)

    VastaaPoista
  3. voi WAU!!!! megamageet kortit!!!! =)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat kortit ja tekniikat taas! Olet niiiin taitava :)

    VastaaPoista