16.10.2011

Hämeenlinnan tapaamisen satoa

Eilen tavattiin Hämeenlinnassa askartelun merkeissä. Mukana oli monta vähän enemmän ja vähemmän tuttua naista ja tunnelma porukan mukainen. Katselin haltioituneena kuinka moneen suunnilleen samat välineet voivatkaan taipua kun on osaavat kädet niitä käyttämässä.

Sain yllättävää kyllä aikaiseksi pari korttiakin. Ensimmäinen oli päivän haasteeseen. Skräpteekin Miia haastoi meidät tekemään jotakin miehekästä. Aihe oli yhdelle jos toisellekin vaikea enkä minä ollut poikkeus. Miehisten korttien kanssa on aina jotenkin hukassa ja vielä kun aiheeseen ei osannut varautua sopivin paperein etukäteen  niin lopputulos oli ehkä vähän vähemmän miehekäs.


Käytin taustassa Tattered Angelsin maskia jonka päälle hinkkasin musteenlevittimellä Stormy Sky Distressiä. Reunoille ja kukkien reunoille levitin Vintage Photoa. Tim Holtz Alterations Baroque ja Mini Baroque -stanssien avulla leikatun kehyksen maalasin akryylimaaleilla. Isoimmat kukkaset on leikattu Timpan papereista Tattered Florals -stanssilla, keskikokoiset kirjan sivuista Sizzix Originals Frame & Sculpted Flower -stanssilla ja pienin kuparilevystä Artemion kukkaleikkurilla. Nauha, kuparikukka ja dropsit on värjätty alkoholimusteilla. Se miehekkäin osa eli leima taitaa olla Aladinen ellen aivan väärin muista.

Toinen kortti onkin sitten vielä kauempana miehekkäästä. Ja väritykseltään kuulemma myös minusta.


5 kommenttia:

  1. WAUUU!!! Aivan mahtavia kortteja ja kukkasia:)
    Mukava kun ilmottauduit, ryhdynkin heti lukijaksesi. Kivaa oli lauantaina, tosin minulle oli niin monta uutta ihmistä että pakosti osa meni ohi:))
    Mukavaa alkavaa viikkoa:))

    VastaaPoista
  2. Ihmettelit ääneen tapaamisessa, ettei blogiasi ole löydetty; minä ainakin olen ollut lukijasi vaikka kuinka kauan :):):)
    Miehekäs kortti on livenä todella upea, eikä alemmassakaan kortissa mitään puutteita ole:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. mahtavat kortit!! ja upeita kukkia!!! =)
    nyt mä kyllä jään oottelemaan niitä tutorialeja... =)

    VastaaPoista
  4. Maaret, en minä nyt varsinaisesti ihmettelemällä ihmetellyt sillälailla :D Se vain on niin pitkän ja hankalan niminen, että menee monelta puheessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sitten tulee vastaan joskus myöhemmin muita reittejä.

    VastaaPoista
  5. Upeita kortteja!!! Ja ihania digejäkin sulla täällä taas - täytyypäs tutkailla tarkemmin ;) Kiitos!

    VastaaPoista