12.10.2011

Lämmin hehku

Alkaa olla se aika vuodesta, että ainakin minä alan himoita kynttilöitä ympärilleni. Ilta-aikaan vapaana oleva chinchilla tosin vähän rajoittaa himoa mutta muutaman kerran on vain ollut pakko sytytellä työhuone täyteen tuikkuja ja askarrella niiden hehkussa.

Koukussa Kortteihin joulukorttimaratonin kolmas etappi on lyhty. Katselin Marianne Designin ihanaa lyhtystanssia jo ennen sen ilmestymistä ja eilen sitten vihdoin hain sen. Minulla on MD:n kuviostanssien kanssa se ongelma, että ne ovat usein hurjan pikkuruisia makuuni. Samaan aikaan lyhdyn kanssa ilmestynyt kaunis tolppa-/lamppu-/kylttisetti esimerkiksi oli niin pieni, etten oikein osannut kuvitella käyttäväni sitä. Olenko yksin tämän mielipiteeni kanssa?

Takaisin lyhtyyn. Stanssasin sen DCWV:n valkosisuksisesta kartongista ja hioin pintaa vähän rikki. Oven "lasin" tein Timpan vale-etsausohjeilla (postauksen viimeinen tekniikka).  Aivan ohut kalvo ei välttämättä sovi tähän tekniikkaan mutta 1mm pleksillä se onnistui jo hyvin.


Tekstin olen saanut muutaman muun samantyylisen kanssa jostakin kiertävästä leimakuoresta. Jos joku tietää valmistajan, vinkatkaa ihmeessä! Ne ovat hurjan söpöjä enkä ole millään meinannut raaskia käyttää niitä.

6 kommenttia:

  1. UPEA kortti!! ihana tuo lyhtystanssi, itsekin olen sitä jo vähän sillä silmällä katsellut.. =)

    VastaaPoista
  2. Upea kortti ihanan hämyinen tunnelma.joo oon sun kanssas samaa mieltä en tykkää pikkustansseista enkä pienistä leimoista ei oo mun juttu..

    VastaaPoista
  3. Oih, kuinka kaunis!!! Tässä on tunnelmaa!! <3

    Ja se ronsu on Humprey's cornerin, mä oon ihan lovena niihin ;)

    VastaaPoista
  4. Voih, ihana! Ei se stanssi näytä ollenkaan noin kivalta ko sitä kattelee ihan stanssina. :)

    VastaaPoista
  5. Upea kortti! Ihan mahtava väritys ja tuo lyhtystanssi niiiiiin kaunis!

    VastaaPoista
  6. Hienoa työtä oot tehny lyhdyn kanssa, näyttää ihan oikeelta! Ja kiitos tulostusvinkistä! Pitää kokeilla, vaikka tähän mennessä meän printteri on kyllä ollu tosi nirso vähänki paksumpien papereitten suhteen.

    VastaaPoista