3.10.2011

Lentoharjoituksia

Etsiskelin eilen inspiraatiokuvia joululahjavaihtoon ja törmäsin Bellan blogiin ja siellä  paperikorsettiseen mallinukkeen. Minulla on ollut samantyylinen nukke keskeneräisenä keväästä saakka ja päätin siltä istumalta viimeistellä sen. Raukka parka unohtui muuttohässäkässä enkä ollut sittemmin saanut aikaiseksi vaikka puuttuvia koristeita ei ollut paljon.

Torso on Sinellistä valmiina ostettu paperimassa-aihio. Rakentelin sille jalan puisista lankarullista ja puuympyrästä. Lankarullille kieputtelin ruskeaa mohairia, beigeä silkkilankaa jonka purin muinaisesta neulepaidastani, kalastajanlankaa ja pienen jäännöspätkän erästä hametta varten värjäämääni ruskeaa pitsiä. Yhteen rullista on törkätty isohko silmäneula koristeeksi.


Liimasin "korsetin" torson päälle decoupage-lakalla vanhan saksankirjan suikaleista. Käsittelin suikaleiden reunoja Vintage Photo Distress Inkillä ennen kiinittämistä. Hameen kokosin revityistä banaanipaperisuikaleista ja lopulta viimeistelin reunat ja saumat kuumaliimaamalla koristenauhan niiden peitoksi.


Siivet on leikattu grungepaperista Fanciful Flight -stanssilla. Kaikki siivet on kasattu kahdesta Shabby Shutters Distressillä värjätystä siipikappaleesta joiden väliin on liimattu valkoinen tylli.


Käytiin koristeluun höyheniä, metallikukkia ja puolihelmiä. Isommat metallikukat olivat alunperin pyöreitä filigraanipohjia joista leikkasin sopivasti osia pois kukkamuotoa varten. Kuvassa näkyvä kiekura on leimattu Vintage Photo Distressillä Inkadinkadon kiekuraleimasimella.


4 kommenttia:

  1. I love how your mannequin turned out! She is beautiful with her feathers and detail. So glad I could inspire! Hugs from South Africa.

    VastaaPoista
  2. here is the direct link to my mannequin, the one you had is to my blog and she is quite a way down my postings. http://bit.ly/mannequinwithwings

    VastaaPoista
  3. There actually is two separate links, first is to your blog and the second one to that post :) But thank you.

    VastaaPoista